sunnuntai 14. toukokuuta 2017

TAMPERE RYE TILAISUUS

Vihdoin kauan odotettu RYE tilaisuus Tampereella on takana päin, jonka vuoksi ajattelin tulla kertomaan tilaisuudesta ja sen sisällöstä tuleville vaihto-oppilaille ja kaikille niille, jotka siitä haluavat tietää. 

Tilaisuus pidettiin Tampereen ammattikorkeakoulussa TAMK 6.5 eli lauantaina. Monet vaihto-oppilaat saapuivat Tampereelle jo perjantaina, mukaan lukien minut, koska tilaisuus alkoi jo 9.45. Menin paikalle jo 9.00, kun silloin alkoi ilmottautuminen paikanpäälle, jonka jälkeen oli vuorossa aamupala, jonka Rotaryt olivat vaihto-oppilaille ja heidän perheilleen järjestänyt. Sitten vasta alkoi virallinen ohjelma juhla-salissa Rotexien eli entisten vaihto-oppilaiden järjestämän aamuverryttelyn jälkeen. 

Suoraan sanottuna tilaisuus oli todella pitkävetinen, koska uutta tietoa tuli niin paljon, että oli hankala sisäistää kaikkea kerralla. Mutta, kun juhlasalista siirryttiin kirjeenvaihtajien luokkiin, niin sitten oli kyllä mukavempaa, kun tuli hauskaakin tietoa. Entinen Japanilainen vaihto-oppilas puhui todella paljon, minkälaista oli olla Japanissa, niin oli kyllä hienoa kuulla, mitä kaikkea hän koki vaihto-vuoden aikana ja niin edelleen. 

Kirjeenvaihtajan tunnin jälkeen oli ruokailu, ja sitten RYE edustustakkien sovitus, jotka on ihan hirveen hienoja. En jaksa odottaa, että saan pitää sitä sitten siellä Japanissa. Kaikki RYE vaihto-oppilaat hankkivat edustustakin, joka on tummansininen jakku, ja jossa on RYE logo. Takkiin on tarkoitus kerätä toisten vaihto-oppilaiden antamia pinssejä ja kiinnittää ne takkiin. Toisin sanoen edustustakki on vaihto-vuoden jälkeen päällä pidettävä muistokirja. 

Sitten oli vuorossa taas mennä juhlasaliin kuuntelemaan tietoa vaihdosta ja niin edelleen. 

Tilaisuus loppui 16.45, ja voin sanoa, että olin helpottunut, kun tilaisuus loppui. Tilaisuus oli kuitenkin mahtava ja oli hienoa tavata uusia vaihto-oppilaita sekä entisiä vaihto-oppilaita. 

Vaikka paljon on tultu jo tehtyä, niin paljon on vielä tekemättä...

Nyt voin rehellisesti sanoa, että nyt vaihtovuosi alkaa vasta tuntua jotenkin todelta ja, että minua jännittää ihan hirveästi lähteä. Niin kuin monia muitakin vaihto-oppilaita.


Terveisin, 

Eerika



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti